On sanottu, että välimerellinen ruokavalio on se terveellisin. On helppo olla samaa mieltä, etenkin jos puhutaan alueen tarjonnasta metallimusiikin suhteen. Kreikka on ollut jo pitkään äärimetallin kärkimaita, joka on esittelyt pitkätukkaiselle yleisölle vuosikymmenten mittaan Rotting Christin, Necromantian, Varathronin, Nightfallin ja Septicfleshin kaltaisia laatuorkestereita.
Vuonna 1992 perustettu On Thorns I Lay aloitti uransa Paralysis-nimen alla. Myöhemmin otsikko muuttui Phlebotomyksi. Alkuaikojen brutaali death metal vaihtui hiljalleen melodiseen goottimetalliin ja tunnelmalliseen, jossain määrin kokeilevaan death metaliin. Näiden kahden tyylin välillä yhtye on sittemmin soutanut ja huovannut.
Viime vuosien aikana orkesteri on palaillut death doom -soundimaailman äärelle, mikä on tehnyt sen albumeista huomattavasti tasalaatuisempia. On Thorns I Layn kymmenes levy todistaa yhtyeen olevan voimiensa tunnossa ja on oiva esimerkki siitä, kuinka veteraaniakti voi kuulostaa elinvoimaiselta. Ja ne melodiat soivat yhä niin murheellisina, niin ylväinä.