Oikealla tavalla ankeaa ja repivää – arviossa Void of Hope

Julkaistu Infernossa 1/2025.

10.04.2025
VOID OF HOPE
Proof of Existence
AVANTGARDE

Uuden kotimaisen trion musiikkia voisi kuvailla dsbm:ksi, joka on ottanut vaikutteita esimerkiksi Silencerilta, Grisiltä ja Austerelta. Trion jäsenet ovat tuttuja muun muassa Moonlight Sorcerysta ja Ondfødtista, vaikka nimiään he eivät tässä yhteydessä halua mainostaa.

Sanoitukset liikkuvat mielenterveysongelmien, masennuksen ja muiden yhtä valoisien aiheiden ympärillä. Musiikki on mustaa, ahdistavaa ja masentavaa. Laulut ovat pääosin korkealta vedettyä raakaa kirkunaa, joka on genressä melko tuttua kauraa. Syntikat ulisevat taustalla luoden mustaa äänimassaa muutenkin niin pirtsakoiden sävellysten alle.

Vaikka Void of Hope ei tuo kekkereihin mitään uutta, on myönnettävä, että levy toimii näin pakkaskeleillä talvipimeässä todella hyvin. Biisit ovat oikealla tavalla ankeita ja repiviä, kaamosmasennusta miellyttävästi buustaavia.

Levyssä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta omaperäisyyden perään kuitenkin haikailen. Musiikki on hyvin sävellettyä, pätevästi soitettua ja tunnepitoista, mutta kun ne esikuvat ovat jo olemassa. Enemmän omaa soundia, niin homma lähtee luistattamaan kuin vaseliini hamppuköydessä.