Nyt liikutaan kaltevalla ja vaarallisella pinnalla – arviossa Vuur & Zijde

Julkaistu Infernossa 6/2024.

21.09.2024
VUUR & ZIJDE
Boezem
PROPHECY

Hollannin post-black-porukoista tutut tyypit kokeilevat uudella bändillään, miten post-punk mahtaa toimia black metal -vaikuttein maustettuna. Kun sanoitusten teemana toimii kaiken lisäksi rakkaus, tuntuu että yhtye liikkuu todella kaltevalla ja vaarallisella pinnalla.

Vuur & Zijde antoi ensimmäisen musiikillisen näytteensä Impavidan kanssa julkaistulla splittilevyllä (2020) ja on kasvanut sen jälkeen triosta kvintetiksi. Muutos on tuonut yhtyeen musiikkiin lisää sävyjä ja monipuolisuutta, ja materiaali kulkee killingjokemaisista maisemista aina tiukasti myllyttävään blastbeat-pyöritykseen asti.

Laulaja Famke Canrinusin kohtalokas tulkinta sopii yhtyeen musiikkiin mainiosti, ja muutkin muusikot tuntuvat hoitavan tonttinsa hyvin. Entä sitten sävellykset? Valitettavasti Boezem ei ole lähelläkään alansa terävintä kärkeä, mutta ei täyttä kuonaakaan. Musiikista paistaa aito tekemisen into, mikä korjaa pienet puutteet.

Vuur & Zijden ensimmäinen levy jää aikakirjoihin hyvänä yrityksenä luoda jotain uutta. Aivan vielä rahkeet eivät kuitenkaan riitä tosissaan ravistelevan kaman välitykseen. Tiedä sitten, kuinka toimiva kiekko olisi, jos ymmärtäisin hollantia.