Nautinnollista ja piristävää vanhan liiton heavy metalia – arviossa Demon Bitch

Julkaistu Infernossa 11/2024.

02.03.2025
DEMON BITCH
Master of the Games
GATES OF HELL

Detroitilaisviisikko Demon Bitchin kolmas pitkäsoitto on perustuksiltaan vanhan liiton heavy metalia, mutta myös genren tulvassa piristävä poikkeus.

Paikoin pitkiksi äityvissä kappaleissa riittää sisäistä eloa ja ennen muuta tunteenpaloa. Jenkki-powerin ja klassisen hevin ristisiitos on yltäkylläisen melodinen, mitä ilmentävät parhaiten kitarakaksikko Lord Marsin ja Solon Satonin runsaat yhteisharmoniat ja rikkaat soolot. Ne ovat punainen lanka, joka sitoo Master of the Gamesin polveilevat sovitukset ja osavaihtelut yhteen.

Yhtye paahtaa ensin rivakkaa speed metalia, mutta vaihtaa seuraavassa hetkessä menovaihteen pohdiskelevampaan asentoon. Kaikesta huolimatta paketti pysyy kasassa mainiosti.

Iso osa paistosta on ilmeikkäästi tulkitseva Logon Saton, jonka äänenvärin ja -käytön vuoksi Master of the Gamesiä tulee helposti verranneeksi Queensrÿchen ja jopa Crimson Gloryn alkupään tekemisiin. Yhtä kaikki michiganilaisten uutukainen on kuuntelukokemuksena monella tapaa riemastuttava ja nautinnollinen.