Värikkään, pointillistisesti maalatun ketomaiseman koristaman kannen sisuksista löytyy jykevää post-hardcore-emo-alternativea vuosituhannen taitteen tyyliin. Meininki on At the Drive Inin, Fugazin ja Quicksandin tienoilla, ja mieleen tulevat myös debyyttiaikojen Nada Surfin kaltaiset räminäindiebändit. Napakkaa ja äänekästä, räyhäkkää ja melodista.
Pahimmat emo-maneerit jenkkikopla jättää viisaasti käyttämättä ja pistelee aika tyylikkäästi kautta linjan. Laulussa on kiitettävässä suhteessa rähinää, melodiaa ja toki myös indiehenkisiä puheosuuksia. Ylitulkinta ja kaiken sortin rasittava keekoilu puuttuvat täysin, ja vaikka meno ei ole todellakaan mitään slacker-yninää, tietty lakonisuuskin on läsnä – vaikka siis ote on energinen. Tarttuvat laululinjat jäävät mieleen, mutta eivät tunnu kosiskelevilta.
Pari-kolmeminuuttiset rallit ovat nasevaa pursketta, josta löytyy isokätistä kitaranrämpytystä, puskevaa bassoa ja tiukkaa rummutusta crash-komppauksella. Varsin verevästi pumppaava ja tarttuva biisimateriaali nostaa albumin selkeästi plussan puolelle.
Between the Richness ei ehkä ole mullistava kokemus caveininsä ja hundredreasonsinsa kolunneelle, mutta erittäin makoisa rykäys joka tapauksessa.