Belgialainen Gateway on käytännössä yhden miehen show, joka on keskittynyt pääasiassa pienempiin julkaisuihin Galgendoodin ollessa vasta bändin toinen täyspitkä. Edelliseen kuulemaani ep:hen Boundless Tortureen (2018) verrattuna ei ole tapahtunut radikaaleja muutoksia. Robin van Oyen -niminen kaveri jurnuttaa edelleen massiivisen kuuloista, vahvasti kaiutettua doom deathiä, jossa ei ole kuin pienenpieniä häivähdyksiä kauniista ja kivasta.
Biisit ovat viiden kuuden minuutin mittaisia lanauksia, ja löytyypä albumilta myös lyhyt välisoitto, joka onneksi on manaamishenkisessä tunnelmoinnissaan osuvampi kuin edellä mainitun ep:n vauhtirykäisy.
Yleissoundia on siistitty todella muhjuisesta selkeämmäksi, ja vaikka sen myötä on kadonnut osa musiikin viehätyksestä, etenkin kitarat nousevat paremmin esille ja tekevät puolen tunnin täyspitkästä astetta kiinnostavamman.
Painostavuudesta huolimatta kuuntelukokemuksesta ei synny kaivatunlaista piinattua oloa, eikä musiikki kosketa tarpeeksi syvältä.
Tämän sortimentin muinaisten luolamiesbändien suuntaan kumartavaa materiaalia on tehty viime vuosina aika lailla. Minulle ei vain riitä, että muotokieli on hyvin hallussa, kun tunnelmasta jää uupumaan jotain.