Puolalaisen kuolometallibändin nelosalbumissa ei ole mitään erityisen omalaatuista, mutta voimalla se jyrisee. Redemptorin meno on raskasta ja myllerrys tomeraa, ja sen otteissa on jännästi kallistumia suuntaan jos toiseen. Agonia on modernihko, teknisehkö ja brutaalihko, mutta ei mitään väsyttävän äärimmäisessä määrin.
Tässäpä yhtyeen vahvuus piileekin: se moukaroi suurella voimalla, mutta runttaamiseen loihditaan tämän tästä runsaasti sävyjä. Jyske on melkoista paalutusta, mutta paikoitellen myös teknistä ja nyanssipitoista. Vauhti vaihtelee sahaavasta blastauksesta ja nopeasta basaripapatuksesta hitaaseen jylinään. Soundit ovat nykyaikaiset, mutta eivät synteettisen elottomalla tavalla. Riffiosasto on modernia sortumatta liikaan sekoiluun tai djenttailuun. E-demppiäkin jyystetään maukkaasti. Ainoa, mistä vaihtelua ei löydy, on syvältä korahtava mörinä.
Agonia on mainio lätty, josta innostuu – miltei. Oceanosta tai Nilesta muistuttava massiivinen ruhjonta on hyvää, mutta biiseistä jää uupumaan tarttumapintaa ja selkeästi koukuttavia elementtejä. Maittaa kyllä näinkin.