Seitsemän levyn Lordiversity-massiivin (2021) jäljiltä ei periaatteessa pitänyt jäädä enää mitään, mitä kotoinen hirviökolonna Lordi voisi tehdä. Ja sitten se tekee yllättäen ehkä uransa parhaan yksittäisen albumin.
”Paras” on äänilevyjen kohdalla toki subjektiivinen käsite. Monille se rakkain Lordi-levy on debyytti Get Heavy (2002), toisille ehkäpä euroviisuvoittohitin sisältänyt The Arockalypse (2006). Screem Writers Guild on kuitenkin musiikillisesti monipuolisin ja sofistikoitunein Lordi-levy, ja uskon tietäväni syyn siihen.
Tomi Putaansuun visio Lordiversitystä oli suuruudenhullu, ja harva (metalli)muusikko kykenisi moiseen – varsinkaan niin, että saisi aikaan 3/5-tasoisen kokonaisuuden eikä tyhjentäisi taiteellista pajatsoaan loppuelämäkseen. Putaansuun sävelkynä sen sijaan vahvistui ja sai vieläpä monta uutta terää prosessin myötä. Juuri siksi Screem Writers Guildillä on pelkästään hyviä biisejä.
Eniten uusi Lordi-levy nojaa 1970-luvun diskomelodioihin, 1980-luvun hard rock -poljentaan sekä vahvaan teatraalisuuteen. Keitos on onnistunut ja freesi, mutta sen tunnistaa helposti aidoksi Lordi-albumiksi.