Materiaaliltaan Trampin kappaleet ovat mukavan rennosti rullaavaa fiilistelyä, josta ei juuri löydy pahaa sanottavaa – paitsi että ajoittain homma kuulostaa Goo Goo Dollsilta. Levy etenee mukavan taskulämpimissä tunnelmissa. Biiseistä osa jää mieleen, eli melodioissa on selkeästi jotakin tolkkua.
Jos aikuistuneelta kuulostavan Trampin Dylan–Springsteen–Young-pohjaiset edesottamukset kiinnostavat edes etäisesti, yllätys voi olla positiivinenkin. Tätä raukean vaivatonta soitantaa voisi ajatella kuuntelevansa jatkossakin silloin tällöin. Rohkeasta teosta ja vallan kohtuullisesta onnistumisesta rehti kumarrus tanskalaisherran suuntaan.