Tsekkasin taannoin pitkän Rage-tauon jälkeen bändin verevän uutuusalbumin, ja maanmiehensä Running Wild on melkein samassa veneessä. Rageä ei ollut tullut tsekattua noin 30 vuoteen, Runkkareilta olen sentään kuullut jonkin kehnomman levyn 2000-luvulta.
Vaikka Blood on Blood ei ole väsynyt tai nolo tekele, ei siitä ihan älyttömästi jaksa innostua. Rock ’n’ Rolf Kasparek piraattimiehistöineen kuulostaa inspiroituneen 1980-lukulaisesta heavystä. Sävelissä on ideaa hengenpitimiksi ja ilmaisukin jaksaa kantaa vähintään kohtuullisesti. Nämä miekkatemput on kuitenkin tehty jo moneen kertaan ja paremmin teroitetuin asein. Bändin kaiketi 17. albumi tarjoaa aika perustamppausta napakasta aloituksesta eeppiseen lopetukseen.
Pointseja pitää heruttaa siitä, että Kasparek pysyy vuosikymmenten ikäisen piraattikaluunansa ruorissa vankasti lestissään. Ansionsa on silläkin, että touhussa on kohtuullisesti variaatiota ja pieniä ylläreitä. Irlantilaiselta kansanlaululta kuulostava One Night, One Day ei istu kuvioon, mutta muuten meno on verrattain vetreää, musa kohtuullisen tarttuvaa ja homma yleisesti ottaen ihan mukiinmenevää.