Nyt pörisee, surisee ja sirisee kuin rakennustyömaan kukkapenkissä ikään. Kolmen säröbasson, isosti louhivien rumpujen ja murean elämöintilaulun kombinaatiolle rakentuva sludge–doom–noise-laahustelu on aika jylhää mekkalointia.
Meteliä riittää, vaikka äänenpaine ei välttämättä ole korviahuumaava. Miltei kaikki levyllä kuultava on meluisaa, eikä oikeastaan mikään elementti kuulosta perinteisessä mielessä miellyttävältä tai ystävälliseltä.
Säröpedaali onkin yhtyeen ilmaisussa yksi selkeä instrumentti. Kirskuva feedback-ulvonta ja -rahina puhkoo raskassoutuista kokonaiskuvaa tämän tästä. Taiteellisemmissa epärokkauskohdissa, esimerkiksi Sludgey Rotten Organissa, ilmaisu vaikuttaa käytännössä improvisoidulta melulta, jonka täydennyksenä on lisää melua. Albumi on raskas ja rujo, mutta myös hämmentävällä tavalla vaihteleva, marginaalisesti mieleenjääväkin.
Haastetta riittää, mutta ei kiusallisen vaikealla tavalla. Vaikka Fuzzifer ei suoranaisesti kuulosta Melvinsiltä, sen haahuilevammat metelisinfoniat tästä tulevat mieleen. Jotakin samaa on laulunloitsennassakin.