Italialaisen Last in Timen debyytti ei ole perinteinen saati geneerinen melodisen hard rockin levytys. Juuri tämä tekee siitä mielenkiintoisen.
Yksi yhtyeen terävimmistä tulokulmista on progressiivisuus. Muutoin rockin perinteiseen sovitusmuottiin taipuvia kappaleita on maustettu sopivin kikkakuutosin vähän siellä täällä. Referenssiksi voisi heittää Toton ja Royal Huntin tekoset, joskaan aivan yhtä tappiinsa puunattua Last in Time ei kokonaissoundin puolesta ole. Tietty soiton, laulun ja tuotannon rosoisuus puhuu kuitenkin Too Laten puolesta. Kun tatsi on hitusen rouheampi, se lisää sävellysten omaperäisyyttä.
Omintakeinen on myös yhtyeen kokoonpano, jota voisi kutsua all stars -henkiseksi. Muusikoita on kaikkiaan kymmenkunta, laulajiakin jo kolme. Tästä huolimatta kokonaisuus on hyvin jiirissä. Niin on myös siksi, ettei yhdeksän biisin kattauksessa ole juurikaan ilmaa, vaikka puhdasoppiset korvamadot loistavatkin poissaolollaan.