Tuottaja-muusikko Daniele Liveranin ja Kansas-laulaja Steve Walshin perustama Khymera sai vuonna 2003 ilmestyneelle debyyttialbumilleen merkittävää vetoapua muun muassa Giorgio Moroderin, Russ Ballardin, David Fosterin, Kip Wingerin ja Jim Peterikin kaltaisilta biisintekijöiltä. Yhtyeestä ei kuitenkaan tullut stadionluokan nimeä, vaan se jäi pienemmän luokan puurtajaksi.
Toiselle levylle A New Promiselle (2005) mukaan liittynyt basisti-laulaja Dennis Ward on ollut viime vuosina bändin johtohahmo ja vastannut myös levyjen tuotannosta.
Khymeran melodisen hard rockin ja AOR:n on hyvin tehtyä ja täyttää tyylilajin perusvaatimukset kelvosti. Tällä kertaa materiaali ei kuitenkaan ole niin iskevää kuin se voisi parhaimmillaan olla. Hold Your Ground on pätevä perussuoritus, mutta valitettavasti kappalemateriaali kärsii hienoisesta tasapaksuudesta. Levyä on mukava kuunnella, mutta mitään hirveän ikimuistoista siitä ei jää mieleen.
Genrefanaatikoille suositeltavaa tavaraa. Muut voivat lisätä hyppysellisen suolaa.