Sveitsiläis-hollantilainen White Mare soittaa melodista death doomia, josta tulee mieleen varhainen My Dying Bride sekä Nightfall. Isle of Bliss on Homeroksen Odysseyksesta inspiraationsa saanut levy, joka soi melankolisena ja autereisena. Meno on hidasta, haikeilla melodioilla varustettua lanausta, joka täyttää kaikki täysiverisen tuomiomusiikin perusvaatimukset.
Harmi vain, että maltillisesta kestostaankin huolimatta levy rupeaa loppua kohden hieman puuduttamaan. Ehkä David Genillardin örinän rinnalle olisi tarvittu sävykkäämpääkin tulkintaa. Myös tuotanto voisi olla terävämpää, nyt soundimaailma kuulostaa hieman liian tunkkaiselta.
Parhaimmillaan White Mare loihtii synkänkauniita tunnelmia, jotka tulevat esiin etenkin sielua korventavissa kitaraliideissä ja -harmonioissa. Minimalistiset kosketinkuviot ja orkestraatiot tukevat sävellyksiä mainiosti, ja kuullaanpa levyllä Les oiseaux de proiessa Mélodie Picanin soittamaa oikeaa viuluakin.
Isle of Bliss on monin tavoin pätevä levytys, mutta valitettavasti se kärsii mainituista ongelmista, jotka verottavat kokonaisuuden iskutehoa.