Eipä tämä ruotsalaislegenda In Flamesin vanhan miehistön kakkoslevy mitenkään erityisen kummoinen ole, vaikka muusta on huhuttu. Toisaalta kyseessä ei ole ollenkaan huono lätty, eikä kädenlämpöisyydestäkään voi puhua.
Melodeathillä tietysti mennään. Perinnemetalliin kallellaan olevaa jyystelyä kuunnellessa tulee mieleen, että kaikki alan kikat ja jipot on käytetty aika tyylikkäästi. Samalla korvassa sykkivät oppikirjamaisen mallisuorittelun kaiut, mikä ei välttämättä ole se kaikkein antoisin tuntuma.
Homma hoidetaan maukkaan monipuolisesti omassa karsinassa tohisten, mutta sen verran sisäsiististi, että levyn anti ei oikein onnistu puhuttelemaan. Kuunteleminen kyllä onnistuu tuskatta, vaikka tunnekuohut jäävätkin saamatta.
Ylitsevuotavan rikkailla kitaraliideillä höystetty soitto on yllätyksetöntä ja hiottua, mutta onneksi siitä kuuluu jonkinlainen ihmisen ote. Mikael Stannen laulusta ei löydy melodiaa, vaan tontti on alusta asti mustanpuhuvaa räyhää, muutamaa kertsiä lukuun ottamatta.
Kyseessä on aivan kuuntelukelpoinen ja oikein mukiinmenevä kertakäyttölevy, josta ainakin kovimpien In Flames -diggarien kuvittelisi saavan mojovampiakin kicksejä.