Turmion Kätilöjen peruskuvio on säilynyt muuttumattomana alusta lähtien. Tarjolla on ollut tanakkaa industrial-sukuista poljentoa, metalliriffejä, ihmisyyden rumuutta kommentoivia sanoituksia ja suomirockin suuntaan kurkottelevaa melodisuutta. Silti kuopiolaisbändi onnistuu joka kerta kuorruttamaan uuden kakkunsa sen verran tuoreen tuntuisilla aineksilla, että lopputulos maittaa.
Yhtyeen 11. levyllä miellyttävät muun muassa Kerran kuollut -kappaleen kasarimainen kitaratyöskentely, Pulssin kuulas, hieman Maj Karmasta muistuttava tunnelma ja erinomainen kitarasoolo sekä aiempaakin tarttuvammat sävelkoukut, joita tehostetaan usein naislaululla.
Jäsenten henkilökohtaista elämää seuranneet voivat huomata lyriikoiden olevan entistäkin omakohtaisempia. Toisaalta Trauma-biisin aloituslause sisältää sosiaalisesta mediasta tutun sisäpiirin vitsin.
Lord of the Lost -laulaja Chris Harmsin kanssa toteutettu Schlachter on mainio kappale, mutta todellinen mestariteos on säästetty sen perään. Levyn päättävä Reset 7 (Not to Be Continued) on lähes kahdeksan minuutin mitassaan poikkeuksellisen pitkä Kätilöt-kappale, mutta se ei sisällä mitään turhaa. Biisi alkaa kieroutuneen suloisena pop-palana ja etenee uljaan moniosaiseksi tamppaussinfoniaksi.