Levoton on nuoren miehen sielu, ja Sarcatorin sällit iskevätkin kolmannella kokopitkällään tiskiin melkoisen musiikillisen sekamelskan.
Alkuaikojen puhdasverisempi black thrash on tehnyt yhä enemmän tilaa muille tyyleille. Mustan metallin osuus on kasvanut huomattavasti, ja punkimpikin osasto kuuluu selkeämmin. Iso osa kappaleista nojaa myös ehtaan kasariheviin Iron Maidenin ja vastaavien tyyliin.
Keveimmät melodiat ovat velkaa jopa 1970-luvun rockille. Mielenkiintoinen pala on myös kantritunnelmissa ilman säröjä vedetty instrumentaali Closure, joka alleviivaa porukan kirkasotsaista ennakkoluulottomuutta ja nuoruuden innolla ruokittua luovuutta. Toisaalta taas Where the Void Begins kuulostaa eeppis-melankolisen riffimaailmansa ansiosta paljolti Dödsritiltä.
Mutta ei huolta, kyllä mättäminen on edelleen pääosassa. Nippanappa parikymppiset herrat roiskivat lähes maanisesti vähän sinne tänne, ja vaikka osin tulee hienoa jälkeä, väliin osuu myös huteja. Yleinen musiikillinen linja tuntuu olevan vähän hakusessa. Ankaramman ulkopuolisen tuottajan käyttö voisi ehkä olla ihan perusteltua.