Melodisen death metalin pioneeriryhmän Dark Tranquillityn kokoonpano on vaihtunut useita kertoja. Viime vuodet ovat jatkaneet perinnettä.
Kitaristi Johan Reinholdz tuli mukaan edellisellä Moment-levyllä (2020) ja on nyt päävastuussa sävellyksistä yhdessä pitkäaikaisen kosketinsoittajan Martin Brändströmin kanssa. Basisti Christian Jansson ja rumpali Joakim Strandberg Nilsson tekevät Endtime Signalsilla DT-debyyttinsä.
Draamaa on riittänyt muutenkin, kun 1990-luvulla bändissä soittanut kitaristi Fredrik Johansson kuoli kaksi vuotta sitten syöpään. Samaan aikaan nykyinen maailmantilanne on kuuleman mukaan vaikuttanut laulaja Mikael Stanneen siten, että hän oli uutukaiselle lyriikoita kirjoittaessaan lievän masennuksen kourissa.
Hurjat ajat synnyttävät usein parasta taidetta, niin nytkin. Levyltä välittyy maailman paino ja kuuluu kaiken loppumisen traaginen kauneus. Erityisesti kolmosbiisi Neuronal Fire on juuri sitä, mitä melodeathin kuuluu olla – vakuuttavaa jyrinää yhdistettynä sydämeenkäyviin sävelkulkuihin.
Stanne on saanut erityisen henkevän otteen puhtaisiin lauluihinsa, joita on onneksi saatu kuulla myös miehen uusissa sivubändeissä The Halo Effectissä ja Cemetery Skylinessa.