Aluksi täytyy sanoa, että olen aina arvostanut ex- Sonata Arctica Jani Liimataisen taitoa säveltää. Kun kuulin, että mies on lyönyt hynttyyt yhteen entisen Nightwish-solistin Anette Olzonin kanssa, olin kuitenkin hieman kahden vaiheilla – onko luvassa tuiki tavallista sinfoniaheavyä vai jotain aivan muuta?
Kaksikon aiemmasta tuotannosta varsinkin Cain’s Offeringin esikoinen ja Nightwishin Imaginaerum ovat huikeita kokonaisuuksia, jotka antavat hyvää osviittaa, mitä tämäkin levy pitää sisällään. Melkoista oopperapoppiahan se on, mutta yllättävän hyvällä tavalla. Liimataisen sävellyskynä on edelleen terävä, ja Olzon laulaa aivan helvetin hyvin. Vaikka kappalemateriaalin samankaltaisuus aiheuttaa tietynlaisen tunteen juoksuhiekassa juoksemisesta, mukana on oiva upota.
Levyn helmet löytyvät balladeista ja rauhallisimmista osuuksista, joiden nerokkuus on vertaansa vailla. The Dark Elementiltä löytyy herkkyyttä, joka puuttuu monesti tämäntyylisestä musiikista. Albumin soundimaailma on kuulas ja kirkas, yksityiskohtia tarjoilevaa sävelmaalailua, mikä aiheuttaa jopa niitä kuuluisia kylmiä väreitä. Vaikutteita voi kuulla vahvasti artistien edellisistä tuotannoista, mutta myös keltti- ja diskomusiikin maailmoista.
Tämä albumi ei ole heavyklassikko eikä pankinräjäyttäjä. Se on kuitenkin hyvä ja onnistunut kokonaisuus kahdelta tähdeltä, joiden yhteistyötä moni pelkäsi, turhaan. Suositellaan ehdottomasti kaikille Liimataisen musiikin ja sinfonisen metallin faneille.