Yhtyeellä on perin osuva nimi, musiikkinsa kun on tummanpuhuvan pehmeää ja valuu kuuloelimiin pitkähköjen biisien myötä verkkaisesti. Doomiksihan Petrol on selkeästi luokiteltavissa, ja kappaleiden juuret voi jäljittää helposti aina Black Sabbathiin saakka. Olisi kuitenkin silkkaa yhtyeen aliarvioimista tai kirjoittajan ymmärryksen puutetta puhua sveitsiläisestä Tar Pondista minkäänlaisena Sapatti-kopiona.
Sen sijaan ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että levyllä on selkeästi oma ilmeensä, vaikkei biisiviisikko ole mitenkään erityisen uniikki. Albumin letkeä ja lämmin ote on miellyttävässä ristiriidassa haikean painavuuden kanssa, joka jysähtää ajoittain päälle hyvinkin tanakasti. Yhdistelmä tuo mieleen Soundgardenin Louder than Loven, vaikka eihän vähäeleisen tyylikkäästi tulkitseva Thomas Ott mikään Chris Cornell tietenkään edes yritä olla.
Osa raskaudesta on taatusti bändin perustajajäsenen Martin Eric Ainin ja sitä myötä Celtic Frostin Monotheistin peruja, vaikka basisti ehtikin menehtyä jo ennen Protocol of Constant Sadness -debyytin (2020) julkaisua. Tar Pondia voisi hehkuttaa myös entisen Coroner-rumpalin Marky ”Marquis Marky” Edelmannin nimellä, mutta on bändin musiikilla ansionsa ilmankin.