Ensikappaleen perusteella olin rysäyttämässä brittibändin spektaakkelille ala-arvoisia pisteitä, siinä määrin posketonta progeonaniaa tuo 15-minuuttinen instrumentaali sisältää. Mieleen ei jää muuta kuin että skaaloja tykitellään vimmalla ja rytmit vaihtuvat, fillejä on viljalti ja osasta toiseen poukkoillaan päättömästi. Itsetarkoituksellista ja väkisin suurellista elämöintiä.
Vaan onneksi Yngwie J. Malmsteenin ja Journeyn laulajana kunnostautunut Jeff Scott Soto on mukana. Lauletut biisit kulkevat selkeästi helpommin hahmotettavissa sfääreissä ja niiden riffeissäkin on kohdakkoin mukavasti ytyä.
Laulumelodiat jäävät kumman tehokkaasti kuuppaan kaikumaan, joten aivan asiallista Dream Theaterin hengessä tuutattua menoahan tämä on, ainakin välillä! Jopa aloitusta pidempi päätösbiisi menee täydestä, vaikka touhu jo vähän haahuilun puolelle muljahteleekin.
Keskivaiheen kipaleet ovat kuitenkin varsin mainioita. Reipashenkinen Into My Father’s Eyes ja etenkin majesteettinen Wayfarer toimivat. Niissä rumpaliltakin on ilmeisesti kiikutettu tomiarsenaali setistä pois jatkuvaan fillailuun houkuttamasta.
