Ruotsalainen Myronath paukuttelee perinteistä black metalia kotimaansa tyyliin. Jos vaikkapa Marduk ja Dark Funeral ovat sydäntänne lähellä, olkaa hyvä ja istukaa odottamaan.
Yhtyeen kolmas levy Inferno edustaa enemmän tai vähemmän suoraviivaista ja hennon melodista mäiskimistä, eikä tyylisuunta ole liiemmin muuttunut sitten mainion Into the Qliphoth -debyytin (2019).
Basisti-laulaja Hellcommander Vargblodin ja kitaristi Bjarkanin perustama yhtye vannoo lyyrisissä teemoissaan enemmän tai vähemmän suoraviivaisen satanismin nimeen. Myronath ei ole järin omaperäinen orkesteri, mutta se on hommassaan luotettava.
Kuten aina ruotsalaisessa blackissä, hitaammat ja keskitempoisemmat esitykset ovat ne vaikuttavimmat. Yksitoikkoista nakuttamista ei jaksa määräänsä enempää, ja onneksi Myronath ei sorru moiseen turhan usein. Rajoilla kyllä käydään.
Onneksi levy on kohtuullisen mittainen, joten Infernon läpikahlaaminen ei tunnu loputtomalta helvetiltä. Lajissaan yllättävän monipuolinen ja kypsä teos.