Pian parikymppinen, kokeneista metallimusikanteista koostuva espoolaisbändi on julkaissut materiaalia maltillisesti. Jälki on kuitenkin ollut kypsää ammattilaistasoa, ja näin on myös yhtyeen kolmannella albumilla.
Edellislevyillä varsin tuimailmeistä melodista death metalia tarjoillut porukka on mennyt uutuudellaan huomattavasti progressiivisempaan suuntaan. Asiaan lienee vaikuttanut huutolauluista vastanneen Tommy Tuovisen jättäytyminen bändistä ja Asim Searahin siirtyminen yksinomaiseen lauluvastuuseen.
Perinteisemmällä heavy metalilla väritetty, kuulaanraskaita sävyjä sisältävä progemetalli on osaavaa toimitusta. Siinä on kuitenkin kompastuskivensä. Keskittyminen puhtoisen AOR-henkiseen ilmaisuun on tehnyt bändistä yksipuolisemman kuuloisen. Aiemmilla julkaisuilla vetosi dualistinen atmosfääri, mutta uutuuden perinteikkään korkealta kajahtavalla laulannalla tulkittu tyylittely ei pysy riittävän kiinnostavana.
Yhtyeen progressiivinen otanta tuo mieleen ruotsalaisen Evergreyn, joskaan meno ei lähde yksittäisistä hienommista tunnelmapuuskista huolimatta samaan lentoon. Reilut puolituntinen levy koputtaa vielä jäätä, mutta bändillä on laatukehikkoa vaikka mihin.