Vuonna 1990 ensidemonsa tehnyt itävaltalainen folk-death-doom-orkesteri pistää saataville alun perin 2011 julkaistun seitsemännen ja samalla uusimman albuminsa tuplavinyylinä. Kansi on päivitetty ja lisukkeita haalittu neljännen posken täytteeksi.
Uppo-outo ”death folkia” veivaava bändi runttaa tehokkaasti ja mageilla soundeilla, mutta kohdakkoin meno myös tökkii. Metal Archivesin kaksi arviota edustaa levyn tunnelmia hyvin: toinen arvosana on 15, toinen 89 pojoa sadasta. Kuuntelun myötä molemmat tuntuvat hetkittäin perustelluilta.
Käytännössä yhtyeen jytisevä metalli on aika simppeliä junttailua. Pari ensimmäistä raitaa on aika vankkaa Cancer-osaston dödö-puskentaa. Jatkossa useampikin biisi kulkee akustisten kitaroiden vetämänä, ja etenkin näissä sävykkäämmissä kappaleissa ronski örinä käy turhan yksiulotteiseksi. Mukana on myös vierailijoita laulamassa ja soittamassa sahaa.
Kokonaisuus on hajanainen ja tyylillisesti omituisen levällään, vaikkakaan ei täysin huonolla tavalla. Runttaavampi kuolomäiske on ihan hyvää, mutta ei erikoislaatuista. Musiikillisesti ansiokkaampi akustispainotteinen osasto taas ei täysin saavuta sille kaavailtua hienoutta.
Pidemmälle viedyn tuotantoprosessin kautta kokonaisuudesta olisi voinut saada jopa hulppean, mutta nyt se tuntuu jääneen lupaavaksi raakileeksi – joskin kummalla tavalla kutkuttavaksi sellaiseksi.