Hankasalmelainen Kamara on vääntänyt sitkeästi omalla linjallaan, joskin nyt melodian ja kertosäkeiden painotusta on lisätty tuntuvasti. Tämä lienee hyvä veto, vaikka radiosoittoon bändillä on tuskin vieläkään hirveästi mahdollisuuksia. Syy on lähinnä kappaleiden pituuksissa, ei niinkään sävellysten tasossa.
Kun biisien keskimitta on kuuden minuutin tuntumassa, tulee väistämättä mieleen, olisiko niitä voinut vähän tiivistää. Toinen vähän häiritsevä tekijä on musiikillisen linjan ailahtelevuus. Yksinkertaistettuna meininkiä voisi luonnehtia Mokoman ja Stam1nan suuntaan menevänä äijäilynä, mutta kevyimmillään bändi soittaa ihan perussuomirockia. Näinä hetkinä vain tuplabassarit ja kitaroiden ärhäkämmät säröt pitävät metallipuolen lippua pystyssä. Toisaalta Kaaoksen kohdanneet -biisi jyrää jossain Amon Amarthin taajuuksilla.
Puhdas laulanta on levyllä leijonanosassa, ja mikä jottei, kun se tuntuu sujuvan. Melodiat ovat nättejä, ja osa niistä jää jopa mieleen. Kertosäkeisiin on panostettu, ja jopa pientä hittihakuisuutta on havaittavissa. Melodioiltaan erityisen vahvoja ovat tyylikkäästi päättyvä Sotaan syntynyt sekä levyn päättävä Swallow the Sun -henkinen Raunioilla.
Soitossa on ajoittain pientä epätarkkuutta, mutta ei nyt häiritsevissä määrin. Tietty rehellinen kotikutoisuus paistaa, mutta sympaattisella tavalla.