Vuonna 2018 perustettu Olymp kumartaa vahvasti 1980-luvun perinnehevin nimeen. Neljän saksalaisveikon muodostama yhtye tuntee lähdemateriaalinsa, mutta perässä tekemisen kanssa on vähän niin ja näin.
Ryhmän esikoisalbumi on tietysti varsin riffivetoista kamaa ja osa biiseistä alkaa ihan toimivalla kitaratulituksella. Kappaleet eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta niissä on ihan siistejä melodioita.
Kotikutoisessa kansikuvassa esiintyy kokoelma Kreikan mytologiasta tuttuja hahmoja. Sama kuvasto jatkuu sanoituksissa päätösbiisi Metal Priestiä lukuun ottamatta. Mainittu on ehkä maailman mielikuvituksettomin tribuutti, jossa on yritetty luetella kolmen minuutin aikana mahdollisimman monta Judas Priest -kappaleen nimeä. Tämmöistä biisiä voisi odottaa joltain teinibändiltä.
Heikoin lenkki on solisti, joka kuulostaa siltä kuin Blaze Bayley yrittäisi laulaa liiallisella raspilla järkyttävän flunssan kourissa – ja tämä kaikella rakkaudella Bayleytä kohtaan. Tyypin aksenttikin on niin vahva, että sanoista saa hädin tuskin selvää.
Kaiken päälle levyn soundit ovat käppäistäkin käppäisemmät, mikä saattaa olla tämmöisen porukan kohdalla jopa tarkoitus.