Paperilla mielenkiintoinen ”alternative- ja progemetallia muihin nykymetallin alalajeihin yhdistelevä ja sovituksiltaan epäkonventionaalinen” saksalaisbändi kompastuu debyytillään pahemman kerran omaan näppäryyteensä. Levy turhauttaa yhä enemmän ja enemmän, mitä pidemmälle sen kuuntelussa etenee.
Sinänsä aineksia kyllä olisi, vahvasti Toolin mieleen tuovassa ilmaisussa kun on ihan komeitakin sävyjä. Laulukin on kohtuullisen toimivaa ja mukavan omintakeista, vaikka sanoitukset ovat vähän ankeata taiteilua ja fraasien poimintaa. Biisien sovitukset kuitenkin tuhoavat koko homman, mitä alleviivaa vielä ikävän kankeasti taitojensa rajamailla kopisteleva rumpali.
Jokaisen kappaleen joka ainoa osa tuntuu olevan kuin pakotettu kiemuralle. Se harva kerta, kun tasasykettä ruton lailla karttavan bändin tahtilajina on 4/4, sekin pitää kihartaa mukamas hienolle progekäkkärälle. Kyllä pistää rasittamaan, etenkin kun keskitempoinen kikkailu on lopputulokseltaan ilskottavan jähmeää ja väkinäistä.
Kimuranttia musiikkia voi esittää myös svengaavasti, ja vaikka Tool ei mikään grooven esimarssija olekaan, se vaikuttaa tämän kulmikkaasti nytkähtelevän raahautumisen rinnalla osapuilleen James Brownin taustabändiltä. Eli kyllähän tämä hirveän väkinäiseltä kikkailulta kuulostaa, eikä edes mitenkään kiinnostavalla tavalla. Harmi sinänsä, sillä biiseistä olisi voinut kuoria ihan pätevääkin jälkeä. Se olisi vaatinut huomattavaa rakenteiden ja sovitusten selkeyttämistä ja musiikin luonnolliseen soljuvuuteen keskittymistä.