Jos hiihdetään perässä, niin seurataan sitten edes parhaita. Jenkkibändi Molderin kolmas pitkäsoitto on tarkka mallinnus klassisesta eurooppalaisesta ja jenkkimallisesta death metalista. Asphyx, Autopsy, Death ja sitä rataa.
Soitto kulkee, ja Autopsyn basistin ruuvaamassa soundissa on asiallista potkua. Bursted Innards jyrää niin lähellä Deathin Leprosya, että mielikuvasta ei pääse eroon mitenkään. Myös laulaja on päättänyt kulkea isompiensa jäljillä: keuhkoaminen on lähes yksi yhteen Martin van Drunenin kanssa.
Noh, voisivathan asiat olla huonomminkin. Catastrophic Reconfiguration on kuin se turvallinen vanha tuttu, jonka kanssa on kiva käydä kaljalla ja ehkä vähän pussaillakin, mutta sen syvällisempiä suhteita ei ole luvassa. Olisikin hauska tietää, miten bändi itse kokee musiikkinsa ja mitä se mielestään tuo genreen.
Omaperäisyys on jälleen kerran kadoksissa. Varsin kelvollisesti Molder peesaa, mutta ohituksia ei näillä napeilla ole luvassa. Touhusta puuttuu se terävin ote ja virkein väkivalta. Homma jää ikään kuin hieman vaiheeseen, vaikka selkeää virhettä on vaikea osoittaa.