Seattlelaisviisikko Vesuvian esittää intohimoisen kiivasta, sinfonista ja 90-lukuisella tavalla skandinaavisen kuuloista melodeathiä väkevillä power metal -vaikutteilla. Kunnianhimoa bändiltä ei puutu, sillä heti pitkäsoittodebyytiksi pöytään pamahtaa konseptialbumi maailmasta, josta pandemia on tehnyt dystopian.
Osa biiseistä suorastaan kirkuu, että Children of Bodomia on kuunneltu, ellei jopa opiskeltu, mutta Vesuvianin soundi on silti ihan oma, vaikkakaan ei kaikkein helpoiten muista erottuva. Välillä jopa aavistuksen folkahtavissa melodioissa on sekä tulta että tappuraa. Esillepano on soitannollisesti ja sovituksellisesti hyvinkin laadukasta.
En väitä, että kaikkien laatubändien kuuluisi valjastua levy-yhtiöiden ikeeseen, mutta usein ne parhaat joka tapauksessa lafkoille päätyvät. Tästä vinkkelistä en keksi Vesuvianin omakustanteisuuteen muita syitä kuin lievän epäomaperäisyyden sekä sen, että korina- ja lauluvastaavat RJ Mitchell ja Laura Gonzalez laulavat kliinit osuutensa ihan liian ujosti. Bändi on asiasta ilmeisesti kiusallisen tietoinen, sillä kliinit laulut on enimmäkseen joko miksattu taustalle tai efektoitu. Erittäin kehityskelpoinen tapaus kuitenkin.