Mikä nautinto onkaan kuulla D. D. Vernin tuttua bassonlouhintaa ja Blitz Ellsworthin vahvasti toimittavaa näätäkärinää yhä näin vireinä. Veteraaneilla riittää virtaa ja 2000-luvulla mukaan tulleet toverit vetelevät asiaankuuluvalla otteella, joten kokoonpanon toisen albumin paketti on erinomaisesti kasassa.
Yhtyeen yleissoundi on modernimpi kuin muinoin, mutta kaukana 2000-luvun bulkkikamasta. Bändi kuulostaa kaikin puolin legendaariselta, ainoalta oikealta Overkilliltä, ja se on hyvä.
Scorchedin biisimateriaali on hämmästyttävän vahvaa, joten myös sen osalta on nostettava kättä lippaan – vaikka onhan bändi ollut tasokas koko uransa. Ei Scorchedia sentään Feel the Fire -debyyttiin (1985) sekoita, mutta loistavan Years of Decayn (1989) tai mainion edellislevyn The Wings of Warin (2019) kanssa voi olla jo vaikeampi tehdä eroa. Taso ja tyyli pysyvät.
Vaikka bändi kuulostaa itseltään, se ei vello stagnaatiossa. Biiseissä on paljon mielenkiintoisia ratkaisuja ja jännittäviä käänteitä, jotka saavat ne elämään omaa elämäänsä ihmeellisen sulavalla tavalla. Harva pikametallibändi höystää biisejään luontevasti bluespoljennolla, voimakkailla kertosäkeillä tai jopa ironmaideniaanisesti laukkaavilla kitarajuoksutuksilla. Onpa sekaan ujutettu bongoja, selloa ja melodista herkkislauluakin.
Laatu on kova ja musiikillista annettavaa yllin kyllin, joten kiistattoman erinomaisesta levystähän tässä on kyse.