Ei jumankauta, nyt mennään! Kevyet neljä vuosikymmentä täysiveristä thrashiä paukuttanut Hirax on genrensä vanhimpia bändejä. Aiheuttaa epäuskoista naureskelua, että samalla se on myös lajityypin virkeimpiä. Niiteillä naamaan, perkele!
Ukot ovat vaihtuneet tiuhaan, mutta laulaja Katon W. de Pena pitää kiinni alkuperäisestä ideasta ilman pienintäkään haparointia. Kaikki sävyt haetaan rässistä, ja nopeasti sittenkin. Homman nimenä on riffi ja kiivaasti tykittävät rummut.
Mitään erikoistahan tässä ei sinänsä ole, mutta yhdeksän kappaleen ja 22 minuutin annos pureutuu tyylin juuriin niin intensiivisellä ja vetävällä otteella, että happi loppuu. Päätöntä kohkausta ei silti ole tarjolla. Ote on hyvinkin skarppi ja jämäkkä. Soitto on pirullisen tiukkaa ja soundit ruuvattu terävästi kohdilleen.
Levystä on vaikea löytää mitään vikaa. Fiilistasolla se palaa tyylilajin kultaisiin vuosiin, mutta paketin narut ovat nykyaikaa. Silleen hyvällä tavalla – kliinisyyden kiroista ei kärsitä. On vain levyllinen ytimekästä, kaikesta rasvasta tiristettyä thrashiä siten kuin sitä pitää soittaa. Helvetin kova!