Jokaisen oman juttunsa keksineen ja sillä menestyneen yhtyeen vanavedessä seuraa ennen pitkää lauma matkijoita.
Nyt italialainen Apostolica (joko muuten jokaiselle sanalle löytyy ca-päätteisellä nimellä nakattu bändi?) on päätellyt, että saattaisi olla varteenotettava uravaihtoehto apinoida vähintään puolet Powerwolfin musiikillisesta ja imagollisesta konseptista. Kertaalleen (Haeretica Ecclesia, 2021) tämäkin irvailu olisi mennyt vielä vitsistä, mutta toistettuna se ei enää toimi.
Apostolican kaikenlaista omaperäisyyttä kaihtavassa reseptissä biisien pohjustaksi otetaan tummasävyisen power metalin muotokieli ja tempoksi teutoninen tamppaus. Lauletaan päälle tahallisen falskia sloboenglantia ja ripaus epämääräistä munkkilatinaa. Lorautetaan nyt jo pseudokirkolliselta tuoksahtavaan möykkävalliin aimo annos pilliurkusoundeja. Sitten pinotaan joka biisiin pari melodiaköyhää säkeistöä ja parhaimmillaankin vain välttävästi tarttuvaa kertsiä. Tökätään c-osaksi kööri tai kitarasoolo. Loput biisistä toistetaan kertosäettä ad nauseam.
Olipa Animae Haeretica sitten olevinaan ironinen pastissi tai ei, se todistaa ainoastaan, että kaavamaisesti tehty power metal on huonointa heviä.