Miltei tyystin instrumentaalista sludgea esittävän brittibändin kolmas albumi on jännittävä ja osin hämmentäväkin tapaus. Yhtye operoi suurelta osin genren oletusotteella ja -soundilla tuoden mieleen monet post-metal-koplat. Ilmaisussa on silti aika radikaaleja väistöliikkeitä, jotka painottuvat voimallisimmin rumputyöskentelyyn.
Rumpali Albert Turek – kitaristi Piotrin velipoika – tahkoaa settiään aika intomielisesti lasauttaen välistä sekaan ronskit tuplabassarit ja blastaukset. Kun kitaroissakin lymyää mustaa metallia, perussludgeilu taipuu kohdakkoin tavanomaista erikoisemmalle kaarelle. Vaikutelman kanssa on helposti huuli pyöreänä, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen homman kanssa alkaa olla sinut.
Mielekkäiden kappalerakenteiden hahmottaminen on välillä vähän hankalaa. Esimerkiksi kahdeksanminuuttinen aloituskappale Eternal Silence sisältää varsin monenlaista tavaraa ja useita osia, joiden keskinäinen koheesio tuntuu aika vaillinaiselta.
Kaikkia biisejä moinen ei vaivaa, mutta tietty yksinkertaistaminen, ilmaisun jännittävistä osa-alueista tinkimättä, tekisi albumin selväpiirteisemmäksi ja sitä myöten vielä iskevämmäksi. Toki haastavuutta saa olla, eikä se äidy tässäkään muodossa ylitsepääsemättömäksi. Hienoja melodioita ja tomeraa aaltoilua löytyy kuitenkin vähintäänkin kiitettävästi.