Progressiivista post-metalia soittava islantilainen Múr on perustettu vuonna 2018. Juuri päivänvalon nähnyt nimikkolevy on heidän debyyttinsä.
Nuorista miehistä koostuvan kokoonpanon esikoinen ei haparoi lastentautien ikeessä, vaan kokonaisuus on mietityn tuntuinen ja ehjä. Joissakin biiseissä on makuuni turhan paljon nytkettä, mutta onnistuneimmilla kappaleilla maalaillaan todella komeita tunnelmia. Lisäpisteitä ropisee maailman kauneimmasta kielestä.
Parasta on Kári Haraldssonin laulu, erityisesti puhtaissa osuuksissa. Hänen äänessään on samanlaista repivää kaihoa kuin maanbändi Sólstafirin Addi Tryggvasonin tulkinnassa. Virtaakohan surumielisyys islantilaisten äidinmaidossa?
Haraldssonin kunniaksi täytyy mainita sekin, että on ilahduttavaa kuulla nuoremman polven huutavan rehellisesti haitarinsa perukoilta. Nyt ei turvauduta teknisesti epäilemättä helpompaan oikomiseen kurnuttamalla kuin Aku Ankka. Ilahduttaa keuhkonkappaleita näkemään tottunutta.
Useamman kuuntelun myötä korva alkoi sietää nytkyttelyä ja nuorisolaiselementtejä hiukan paremmin, mutta ilman niitä olisin pitänyt paketista enemmän.