Modernin kuolometallin saralla on moninaisia sudenkuoppia, joista Apallic välttää debyytillään pahimmat. Levyn biiseistä löytyy vaihtelua, riffeissä on tarttuvuutta ja sopivasti vauhtia – niin nopsaa kuin hitaampaa. Pelkän rynkytyksen vastapainona on jopa eteerisiä hetkiä. Vimmainen ryske ja tanakka myllytys on kuitenkin itseoikeutetusti pääosassa.
Apallicia on verrattu Amon Amarthiin ja Illdisposediiin, mutta omaan korvaani bändi taaplaa jokseenkin samalla sektorilla kuin vaikkapa Lamb of God. Sen otteissa on taitavaa soittoa, iskeviä kuvioita ja eläimellistä räyhäämistä. Saksalaisorkesterin meno ei kuitenkaan taitu liikaan kikkailuun tai tukeudu soitannollisen elostelun varaan. Yhtyeen otteista ei myöskään kuule tunnelataukseltaan nollatasoa lähestyvää väkinäistä ammattilaisrähinää. Lamb of Godiin verraten Apallicilla on kapeampi ilmaisun spektri, ja hyvä niin.
Sopivasti piiskaava thrash-pohjavire ja selkeä soundimaailma tekevät bändin death metal -paahdolle eetvarttia, ja yhtye onnistuu loihtimaan koko levyn mitalta varsin mukaansatempaavaa vihmontaa. Intensiteetti on kohdillaan ja vauhtia piisaa, mutta biiseistä saa silti erinomaisesti kiinni.