Immersiivinen tunteiden ristiaallokko – arviossa Silent Skies

Julkaistu Infernossa 8/2023.

29.10.2023
SILENT SKIES
Dormant
NAPALM

Evergreyn Tom S. Englundin muutenkin maaginen ääni muuttuu jenkkisynisti Vikram Shankarin säestämänä terapeuttiseksi. Tomppa laulaa jokaisen fraasin suoraan sielustaan, riipii tunteet pintaan ja ui kuulijan ihon alle.
Haavoittuvuudet muuttuvat vahvuuksiksi, kun kauniin melankoliset melodiat biisi toisensa jälkeen kohtaavat myötätuntoisesti mielen myrskyistä kertovat lyriikat.

Ambientin ja elektronisen unelmapopin välillä sijaitsevia, vereslihaisen vähäeleisestä elokuvallisen paisuteltuun vaihtelevia sävelmiä sisältävä Dormant on elämys, immersiivinen tunteiden ristiaallokko, joka saa ainakin meikäläisen EEG:n heittämään häränpyllyä. Se mietityttää, rohkaisee, vavahduttaa ja rauhoittaa tavoilla, joihin muiden musiikki ei pysty.

Aivan kuin nämä emotionaalisuuden ja nyanssien mestarit eivät saisi jo kahdestaan kuulijaa kyynelten partaalle, välillä tunteiden meren sumussa soi Leprousissa ja Musk Oxissa soittavan Raphael Weinroth-Brownen sellon kaunis, äänipalettiin ajattomuutta tuova narina. Ja vaikka sitä on joskus tykkibiisin mukana lähinnä vain riehunut, onpahan muuten Englundin The Trooper -tulkinta ja sanoitus tässä ajassa melko pysäyttävää tavaraa…