Liki vuosikymmenen toiminut pikametalliretkue pääsee vihdoin debyyttipitkäsoiton makuun. Tyyli ei ole Disaster Imminent -ep:stä (2018) liiemmin muuttunut, ja Nuclear Assault -fanitus kuuluu touhussa läpeensä – jopa siinä määrin, että kohdakkoin kyse voisi olla tributoinnin sijaan riffi- tai laululinjavarkaudesta.
Vauhtia piisaa ja Juho Vaaralan hervoton kirkuminen on monin paikoin ylilyövää. Hektinen ja ylienerginen meininki tulee selkeästi esiin ja sopii yhtyeen näppeihin vallan mukavasti. Vaaran tuntu on läsnä, sillä vaikka bändi tekee hommansa taidokkaasti ja jämäkästi, se tuntuu kiristävän ruuvia alati tiukemmalle, soitannollisten kykyjensä äärirajoille. Lopputulos on mahtavan hervotonta tykittelyä, joka pysyy kasassa, mutta josta välittyy koko ajan totaalisen leviämisen uhka.
Radux on hyvää kohellusta, jossa on sopivasti kaoottista tarttuvuutta. Kovin suuresta taiteellisesta merkkiteoksesta ei voi puhua, mutta remellykselle ja hurlumhei-meiningille on aina aikansa ja paikkansa.