Kolmihenkiseksi kasvanut aussibändi Runespell jatkaa viidennellä täyspitkällään eeppisten linjojen äärellä. Vanhan koulun heviä, velhonhihaliidejä ja rujohkoa runnomista korvanmyötäisesti sekoittava bändi on soundillisesti
ja meiningiltään samankaltainen kuin velipuolensa Deströyer 666, joskin NWOBHM-palvonta on heillä huomattavasti kevyempää. Ja kyllähän tästä voi kuulla vahvoja vaikutteita myös Summoningin Tolkien-metallista tai Bathoryn viikinkifiiliksistä.
Tarttuvat liidikitarat jyräävät läpi biisien ja kevyet akustisen rämpäytykset luovat mukavan mystisen ilmapiirin. Bändin pakanallinen black metal ei ole kuitenkaan kannustavaa ja voitontahtoista, vaan ennemminkin melankolista ja alavireistä kuoleman odottelua.
En tiedä, mitä aussit syövät, mutta suuri osa maan bändeistä kuulostaa huomattavasti kiinnostavammilta kuin muun maailman tuotokset. Oli tarjolla sitten totaalista mädnessiä Sadistik Exekutionin tyyliin tai vaikkapa Pestilential Shadowsin omaperäistä mätkintää, Runespell on hyvä lisä alati kasvavaan australialaiseen paholaisenpalvontakulttiin. Kiinnostava bändi, jonka seuraavia seikkailuja odottaa mielenkiinnolla.