Sitä ollaan niin irkkua, niin irkkua. On harppua, huilua, viulua ja vingutusta. Celtachor tarjoaa kolmannella kokopitkällään tunnelmallisen melodista folkbläkkistä kevyellä doomvaihteella ja runsaalla kansanmusiikkivivahteella.
Perinnesoittimet ovat makuuni turhankin isossa roolissa. Kaksi kappaletta on soitettu pelkästään niillä, ja lähes joka biisin introsta löytyy kaupan päälle vähintään pari minuuttia jonkin sortin pillipiiparointia. Soitto ei ole suoranaisesti hapuilevaa, muttei ihan priimaakaan. Levyn aloittava biisikaksikko on ihan menevä, mutta sitten ote hyytyy.
Eeppisyyttä haetaan, mutta valitettavasti homma kääntyy lähinnä turhan venyttämiseksi, kun melodiat ja sovitukset eivät aina toimi saati jää mieleen. Kun menoa vertaa vaikkapa Primordialiin, ero on huomattava. Primordial rakentaa biisinsä yksinkertaisista elementeistä, ja perinteiset bändi-instrumentit riittävät. Kyse on toimivasta melodiasta tai riffistä ja siitä, miten sitä osaa kasvattaa ja modifioida. Celtachorilta uupuu tämä taito. Blastaavat black metal -pätkät ja toisaalta doomahtavat harmoniat ovatkin levyn parasta antia.
Levyn soundimaailmakin on jotenkin epätasapainoissa. Bändisoittimet kuulostavat ajoittain puuromaisilta, mikä haittaa kuuntelukokemusta valitettavan paljon.