Skotit ovat totta vie Entombedinsa kuunnelleet. Tästä kielii sekin, että bändi on tehnyt ennen ensimmäistä täyspitkäänsä oman tulkintansa Nihilistin Supposed to Rotista.
Spectral Intercession onkin täysin häpeilemätöntä Left Hand Pathin ja Clandestinen palvontaa aina kitarasoundeja ja sooloja myöten. Muhevaäänisen multakurkkunsa Alastairin alkukantainen ääntelykään ei ole kovin kaukana klassikoiden annista.
Useimmissa tapauksissa tällainen imartelun korkein muoto on sekä halpaa että tylsää, mutta Coffin Mulch hoitaa haulit himaan komeasti. Pitkään ja hidastempoiseen Eternal Enslavementiin päättyvä kiekko on puolen tunnin mitassaan ja sisällöllisine vaihteluineen optimaalinen. Valikoimasta löytyy niin suoraviivaisesti rullaavaa perusrymistelyä kuin muutama napakamman mittainen punkahtavampi rykäisy. Albumin avaavalla nimiraidalla esitetään haastavampaa ilmaisua monine osineen, ja esikuvalleen tyypilliset temponvaihtelut ovat muutenkin levyn suola.
Puritaaneille ja kovimmille fanihenkilöille liika voi olla liikaa, mutta kun jälki on kauttaaltaan näin ansiokasta, albumista ei voi niin mitenkään olla tykkäämättä. Tyylikäs kopioiminenkin vaatii näkemystä ja taitoa. Pelkällä omaperäisyydellä ei pääse kovinkaan pitkälle, jos ei ole hyviä veisuja.