Duokokoonpano ei ole tänä päivänä mikään harvinaisuus, kuten ei sekään, että instrumentteina on laulun lisäksi vain basso ja rummut. Näinkin yksinkertaisella asetelmalla voi luoda moniin eri lokeroihin uppoavaa musiikkia, ja tämän amerikkalaiskaksikon kohdalla genre on löyhästi määriteltynä doom.
Nelikielisen varaan rakennetut kappaleet ovat jo lähtökohtaisesti tummasävytteisiä ja lämpimän tanakoita, mutteivät mitenkään erityisen painostavia. Lähestymistapa on toimiva, etenkin kun levyn pelkistetty tuotanto on todella miellyttävän ilmava ja antaa tilaa herkänhaikealle, hyvin tekijältä kuulijalle välittyvälle tunnelmalle. Laulajan tulkinnalla, jota sitäkin voi kuvata edellä mainituin adjektiivein, on kuviossa iso rooli.
Amerikkalaiskaksikon musiikissa viehättää myös se, ettei se ole pelkkää hidastelua ja kurjuudessa vellomista, vaan viitekehyksessään paikoin jopa menevää. Oman sävynsä biiseihin tuovat etäiset vaikutteet niin huuruisemman psyken kuin räkäisen sludgen puolelta.
Year of the Cobran eponyymin kolmosalbumin tenho piilee sen hitaasti tajuntaan uppoavassa salakavaluudessa. Levyn hienoutta ei tajua muutaman hätäisen kuuntelukerran perusteella.