Machine Menin tuhkista vuosikymmen sitten noussut Psychework kuulostaa kolmannella täyspitkällään täysin omalta, mutta entistäkin ehommalta itseltään. Viimeistään nyt on selvää, että kyseessä on paljon muutakin kuin bändi, jossa laulaa ”se ihan Bruce Dickinsonilta kuulostava kaveri”. Vaikka mahdottoman komeastihan Antony Parviainen vetää.
Jyväskyläläisyhtyeen sinfoninen power ja heavy ei ole kliseisintä tai riemukkainta sorttia. Tunnelmat ja soundit ovat suuria ja tummanpuoleisia, vaikka toivoakin väläytellään, kuten levyn nimi vihjaa. Biiseissä on dramatiikkaa, mutta hienolla, hillityllä tavalla.
Folkhenkinen Kiova ja levyn innostavin hevirälläys Interstellar erottuvat mieleenpainuvimpina paloina, eivätkä loput kuusi jää juurikaan jalkoihin. Etenkin kertosäkeissä on melkoista korvamatoa, joskin ajoittain on siinä ja siinä, luisuuko tehokeinona käytetty toisto puuduttavaksi jankkaukseksi. C.O.T.S.-biisissä on niin paljon saman jauhamista, että biisi voisi olla itsensä Steve Harrisin kynästä.
Albumissa riittää pureksittavaa pitkäksi aikaa. Vielä puuttuu se viimeinen rutistus, mutta eiköhän se löydy ennemmin tai myöhemmin.