Ilmeisen pitkään kypsytetyllä toisella levyllään Sáwol ensin hämmentää, mutta onnistuu sitten miellyttämään. Hämmennyksen aiheuttaa ensi alkuun varsin epäsuhtaiselta tuntuva kontrasti musiikillisen ilmaisun ja laulun välillä. Musisointi on kuulasta, verrattain melodista ja progressiivissävytteistäkin heavyä, laulu taas kautta linjan vallan roisia örinää. Kombo on erikoinen, mutta siihen mieltyy jo ennen kuin levy on pyörähtänyt kertaalleen.
Helsinkiläisyhtye itse ilmoittaa soittavansa doomia, mutta puhtaaksi tuomioheviksi tätä on aika vaikea mieltää. Linjakkaan ristiriidan erikoislaatuisuus joka tapauksessa nostaa yhtyeen arvostusta kummasti. Jännitettä lisää se, että Sáwolin musiikki on listattu monessa yhteydessä kristilliseksi metalliksi. No, örinä on sen sorttista mörähtelyä, että laulut voisivat olla vaikka jumppaohjeita.
Vahva tunnelmallisuus ja taitava mutta sopivan selväpiirteinen musiikillinen anti on Sáwolin näpeissä oivallinen ja luonteva kombinaatio. Tavallaan yhtye ei keksi mitään uutta, mutta sen sopivasti erikoinen ilmaisu vavahduttaa silti yllättävän tehokkaasti.