Haastaa itsensä tyylillä ja omaa linjaa unohtamatta – arviossa Mörk Gryning

Julkaistu Infernossa 11/2024.

24.02.2025
MÖRK GRYNING
Fasornas tid
SEASON OF MIST

Mörk Gryning palasi hajoamisensa jälkeen tositouhuun vuoden 2020 Hinsides vredellä, joka hehkui tulta yhtyeen alkuvuosien melodisten black metal -klassikoiden tapaan. Fasornas tid jatkaa yhtyeelle tuttua polkua, mutta uskaltaa tehdä myös hieman pesäeroa kaikkein ominaisimpaan ilmaisuun.

Albumi käynnistyy tutulta kuulostavalla takomisella, joka pohjaa paljolti iskeviin kitaramelodioihin. Sittemmin linja kiemurtelee läpi vaikuteviidakon, jossa vastaan tulee vähän kaikenlaista aina death metalista eeppiseen maalailuun.

Mörk Gryning on osoittanut esimerkiksi Pieces of Primal Expressionism -albumilla (2003), ettei ole ainoastaan yhden tempun bändi. Ruotsalaiset pitävät selkeästi itsensä haastamisesta tehden niin tyylillä ja oman linjansa säilyttäen. Kahteentoista kappaleeseen on saatu ammuttua paljon mielenkiintoisia hetkiä.

Fasornas tid on hyvä albumi, mutta ei yllä kirjoissani aivan edeltäjänsä tasolle. Uutuus kuitenkin osoittaa, että Goth Gorgonin ja Draakh Kimeran yhteistyössä on paikoin jotain maagista, joka toimii yhä oivana suuntaviittana monelle saman genren yhtyeelle. Kutsuisin sitä musiikilliseksi lahjakkuudeksi.