Genressäänkin todella kiehtovan monipuolinen teos – arviossa Rome

Julkaistu Infernossa 1/2019.

18.04.2019
Rome
Le Ceneri Di Heliodoro
Trisol

En tiedä, miten ihmeessä minulle oli kehittynyt käsitys Romesta hikisenä kumihousugootteiluna, sillä Jérôme Reuterin hengentuotoksena syntynyt musiikki kasvaa ainakin tämän 13. albumin perusteella tiukasti eurooppalaisen neofolkin maaperästä.

Vielä iloisempi yllätys on, että Le Ceneri Di Heliodoro on genressäänkin todella kiehtovan monipuolinen teos. Sen musiikki ei rajoitu pelkkään menneiden aikojen akustiseen folkhaikailuun, vaan reviiri laajenee tyylillä myös vanhan mantereen ulkopuolelle.

Rome jatkaa ansiokkaasti Death in Junen kaltaisten 1980-luvun alussa aloittaneiden genrepioneerien musiikillista perintöä, mutta siinä kuuluu myös samoista lähtökohdista startanneiden, myöhemmin eri suuntaan musiikkiaan vieneiden artistien vaikutus. Paikkapaikoin ollaan hyvin lähellä Nick Caven tummasävytteistä kansantarinointia tai Behemothin Nergalin countrya, bluesia ja folkia yhdistelevää sooloprojektia Me and That Maniä.

Herkkähipiäisimmät saattavat tulkita levyn sisällön epäilyttäväksi paitsi sen tyylin myös tekstien Euroopan yhtenäisyyttä ja Amerikka-suhteita koskevan huolen sekä siellä täällä kuultavien militanttisesta jämäkkyydestä mielikuvia herättävien musiikillisten tehokeinojen vuoksi. Sisältöön tarkemmin tutustumalla pirut saattavat jäädä maalamatta seinille, ja jäljelle jää kyky nauttia melankolisen kauniista ja koskettavasta musiikista, jolla voi vaivata päätänsä halutessaan.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (79 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja