Behexenin merkitystä kotimaiselle black metalille ei voi väheksyä. Onkin pieni ihme, että bändin kauan sitten loppuunmyytyjen alkuvuosien tuotosten uudelleenjulkaisuun meni reilu neljännesvuosisata.
Käsillä on mielenkiintoinen matka yhtyeen moninaisuuteen. Lords of the Left Handinä aloittaneet hämeenlinnalaiset köpöttelevät Reality Is in Evil… -demollaan (1995) kunnianhimoisissa merkeissä, mutta todellinen linja löytyy vasta toiselta kasetilta Blessed Be the Darknessilta (1998). Se on tänäkin päivänä vimmaista ja ilkeää menoa.
Behexenin demoajat ja kaksi ensimmäistä albumia ovat niin väkevää julistusta, että harvemmin kuulee. Niiden voi sanoa rehellisin sydämin edustavan black metalia sen puhtaimmassa muodossa, ja Beyond the Four Gates esittelee yhtyeen alkuaskeleet kohti pimeyttä helposti tutustuttavissa merkeissä.
Virallisesti julkaisematon demomateriaali ei yllä levyjen tasolle, mistä johtuen arvosanaksi jää ”vain” kolme ja puoli kirvestä. Kokoelmalla on kuitenkin paikkansa, ja usein unohdetut kappaleet ovat muistutus siitä, että huippuluokan mustan metallin tekoon ei ajauduta yhdessä yössä, sattumalta.