Rats Will Feastin albumin parissa saa nauttia aimo annoksen hengästyttävää reuhtomista. Jyräävän metallinen hardcore on intensiivistä, äänekästä ja äkkiväärää, mutta etenee varsin vääjäämättömällä sykkeellä.
Jyväskyläläisbändi on operoinut toistakymmentä vuotta, ja sen kyllä kuulee. Mättö keskittyy surisevasti rymisevään, veitsenterävää riffiä sylkevään kitaravalliin, mutta muutkin elementit vakuuttavat syvästi. Koko ryhmän verisesti karjuma laulu on roisia ja toimivaa kitapurjeiden riekaleiden heittelyä, ja rytmiryhmän jämäkkyys on ensiluokkaista.
Kyseessä on erittäin kovatasoinen tykittelycorekiekko. Armottomasta paalutuksesta tai vimmaisesta paukkeesta ei tingitä, mutta seasta paistaa myös sävyjä ja mielenkiintoisia tuotannollisia jippoja, jotka kumpuavat bändin post-rock-sävyisestä taustasta. Mainitut eivät ole millään tapaa päälleliimattuja tai kalva myllytyksen tehoa. Levy kimpoilee ja kirskuu terhakkaasti, mutta kuitenkin ihastuttavan vakaasti.