Erikoiskamaa erikoisihmisille – arviossa Monte Penumbra

Julkaistu Infernossa 1/2025.

05.04.2025
MONTE PENUMBRA
Austere Dawning
NORMA EVANGELIUM DIABOLI

Portugalilainen yhden miehen black metal -bändi Monte Penumbra julkaisee kolmannen levynsä. Rumpuhommat hoitaa myös tällä kertaa islantilainen Bjarni Einarsson (Sinmara, Slidhr).

Musiikki on muuttunut asteen koukeroisemmaksi, kylmemmäksi ja raaemmaksi. Tämä alkaa olla jo kohtalaisen erikoista tavaraa. Riffit vaihtuvat lennosta, ja draaman kaari on avantgardistisesti polveileva.

Haisuja voi nuuskia toisen aallon norjabändeistä kuten Mayhemistä, Ved Buens Endestä, Taakesta ja Tsjuderista. Vaikutteita voi kaivella myös Ranska-skenestä, sen verran synkeälle ja yllättävälle vuoristorata-ajelulle tässä päädytään. Koukeroinen riffittely on tiukkaa ja häijyä.

Soundimaailma on jäisen terävä, kokonaiskuva äärimmäisen latautunut ja sotaisa. W.uR rähjää sävellystensä päälle vihaisesti. Sopiviin paikkoihin tiputellut synapörinät taikovat helvetillisen teatterin kuvaelmia ennen uutta soonista hyökkäystä. Pakkasen tuivertaman soundimaailman seassa löyhkää rikinkatku.

Erikoiskamaa erikoisihmisille. Eipä tästä oikein muuta voi sanoa. Kannattaa kokeilla, mikäli esimerkiksi Deathspell Omega toimii.