Joensuulainen sludge-poppoo Palesloth esittelee toisella levyllään jyräystä, josta tulee mieleen varhainen The Ocean. Yhtye ei kenties ole ilmaisussaan aivan yhtä progressiivinen, mutta jotain samaa sen energisessä ja raskaassa louhinnassa on.
Through the Void of Nihil on bändin toinen albumi ja sellaisena tasalaatuinen teos. Paleslothin musiikki on genren keskivertoedustajiin verrattuna asteen verran teknisempää ja thrash-henkisempää, mikä luettakoon sille pelkästään eduksi ja ehkä myös jonkinmoiseksi kilpailuvaltiksi. Tarpeen tulleen yhtye loihtii itsestään myös primitiivisempiä ja raaempia sävyjä.
Paitsi raivota, Palesloth osaa myös himmata ja kasvattaa tunnelmaa, mikä on levyn vetovoimaisempia tekijöitä. Through the Void of Nihil on tasaisen varma paketti, josta ei löydy selkeitä huippukohtia. Poikkeuksena voisi kuitenkin mainita päätöskappale Vanitasin, joka vyöryy koko 13-minuuttisen kestonsa voimalla kuulijan yli kuin raivokas, jäinen hyökyaalto.