Post- black metal on parhaimmillaan hienoa ja koskettavaa musiikkia. Esimerkiksi Alcest ja edesmennyt Amesoeurs ovat luoneet todella poikkeuksellisia sävellyksellisiä maisemia, joita Unreqvited yrittää epäilemättä etsiä.
Vaikka post-black on ytimessään herkkää musiikkia, Unreqvited vetää uusimmallaan homman liian pitkälle. Kaikki on tehty hyvin, mutta musiikin syvin ydin tuntuu tyhjältä. Tässä mielipiteessä ei ole kyse minkään luokan ”black metal -elitismistä”, vaan yhtyeen musiikki tuntuu kerta kaikkiaan turhalta.
Pathway to the Moon kuulostaa monin paikoin siltä kuin Lorna Shore yrittäisi tehdä herkän post-black -albumin. Huokailua, fiilistelyä ja tyhjänpäiväistä kitaranäppäilyä todellakin riittää. Rajummatkin elementit tuntuvat vain haukotuttavilta, koska levyssä ei ole mitään aidolta tuntuvaa.
Kaikesta huolimatta olen varma, että Pathway to the Moon tulee iskemään moneen kuulijaan. Se saattaa olla jopa isoon yleisöön uppoava läpimurtolevy. Aidolta tuntuvaa tunnelmaa ja sanoinkuvaamatonta mystistä fiilistä ei saa kuitenkaan välitettyä näillä keinoin.